Yhteistyö

Skripti ry on Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden vuonna 2018 perustama ainejärjestö. Skriptin tavoitteena on yhdistää tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita erinäisillä tapahtumilla, toimia edunvalvojana sekä järjestää yhteistyötä alan yritysten kanssa. Uusia opiskelijoita aloittaa joka vuosi reilu 50, joista lähes jokainen liittyy Skriptin jäseneksi.

Haluaako sinun yrityksesi saada etumatkaa kilpaillessaan tulevaisuuden ammattilaisista? Yhteistyökumppanimme saavat näkyvyyttä alan opiskelijoiden keskuudessa läpi opintojen ja pääsevät erilaisten tapahtumien kautta luomaan arvokkaita kontakteja.

Tapahtumia

IT-Rekry tuo yhteen sekä opiskelijat että alan työllistäjät tapahtumassa, jossa yritysten edustajat esittelevät työpaikkojensa mahdollisuuksia alan tuleville tekijöille. Tapahtumassa on rajallinen määrä puheenvuoroja.

Yhteistyötapahtumissa yrityksenne pääsee tutustumaan Skriptiläisiin ja me Teihin, mukavan ja rennon yhdessäolon merkeissä. Esimerkiksi saunaillat, workshopit ja illanvietot ovat olleet hyvin suosittuja tapahtumia sekä yritysten että meidän puolestamme.

Logonne tutuksi?

Yrityksesi logo haalareissa, nettisivuillamme sekä sosiaalisen median julkaisuissa pitää huolen, että näkyvyys opiskelijoiden keskuudessa on taattu useammaksi vuodeksi eteenpäin.

Jos haluatte tukea järjestömme toimintaa taloudellisesti, niin olette tervetulleet liittymään kannatusjäseneksemme. Voitte myös olla suoraan yhteydessä yhteistyövastaaviimme.